Alice in Blunderland

['Curiouser and curiouser!' cried Alice]

Ghosts of my life...

[14.02.01 22:44]

OK, kahdeksankymmenluku on, kiitos Brahman, ollutta ja mennyttä ja kaikkien mukana olleiden vuoksi kenties "less said the better". Mutta siitä huolimatta minua pervosti kiinnostaa nähdä, miten 80-luvun muoti ja musiikki onnistutaan kierrättämään uudelleen. Joutuvat reklaamibyroiden heebot/heebottaret kerrankin tienaamaan leipänsä kovemman kautta.
   Ei silti, kyllähän tunkiosta voi löytää helmiä, paljolti yhtä menestyksekkäästi kuin kestäviä ihmissuhteita baareista. Eräs tällainen helmi on hiljan ollut, kiitos Napsterin, Japan-yhtyeen singlehitti (no 5!) vuodelta 1982, Ghosts.
    Japanhan on näitä bändejä, joissa määrätyt käsitteet tulevat lihaksi. Japanin tapauksessa tulevat etsimättä mieleen määreet "teennäinen". "tekotaiteellinen" ja "poseeraava". Kuitenkin Ghosts on, huolimatta David Sylvainin maneerisesta laulutavasta, kaunis, sisäänpäinkääntynyt mietelmä ihmisestä kohtalonsa armoilla. Pop-musiikin vastine Vanhan Testamentin Saarnaajalle, jos kärjistys sallitaan.

Just when I think I'm winning,  When I've broken every door, The ghosts of my life, Blow wilder than before... Just when I thought I could not be stopped, When my chance came to be king, The ghosts of my life, Blew wilder than the wind

The sweet scent of ...

[11.02.01 20:11]

Magnolia. Näin viimein tuon kehutun elokuvan. Videolta. Ei paras tapa katsoa elokuva, tiedän.
    Magnolia on kehujensa arvoinen. Kunnianhimoinen läpileikkaus kalifornialaisen valkoisen keskiluokan elämäntilasta vuonna 1999. Se on monella tapaa raamatullinen, vaikkakaan ei oikeastaan uskonnollinen elokuva. Magnolia kertoo isien virheistä; tavoista, joilla he ovat tehneet vääryyttä lapsiaan kohtaan, ja anteeksisaamisen pakosta ja anteeksiantamisen mahdottomuudesta. Raamatullista lisäväriä tuo lopun apokalyptinen sammakkosade, joka absurdiudessaan viimein laukaisee kolmen tunnin aikana kootun paineen.
    Ei Magnolia kuitenkaan ole lohduton elokuva, se tuntuu vain katselevan maailmaa avoimin silmin. Elämään ei ole helppoja ratkaisuja, syyllisyyttään ei voi paeta, ei katumukseen, päihteisiin tai itsemurhaan. Maailmassa ei voi käyttäytyä sikamaisesti toisia ihmisiä kohtaan ja olettaa asioiden tulevan kuntoon silloin itseä alkaa syystä tai toisesta kaduttaa. Elämää ei voi paeta, sitä on vain ryhdyttävä elämään, ihmisiksi. Elokuvan kruunaavat näyttelijäryhmän kauttaaltaan vahvat suoritukset ja hieno musiikkitausta.

Is this the way love is supposed to be?

[07.02.01 18:01]

Happy happy, joy joy! Kaivoin pitkästä aikaa esille Martha Reevesin ja Vandellasin suurenmoisen pop-singlen vuodelta 1963: Heatwave - 2.47 minuuttia puhdasta iloa.
   Biisi, jossa oikeastaan mikään ei ole Steely Dan -mielessä aivan kohdallaan, mutta joka kuitenkin on aivan täydellinen. Pahvilaatikoilta kuulostavat rummut, simppeli rakenne, naiivit lyriikat sekä hieman rupiset laulut: Motownin liukuhihnapop ei koskaan ole kuulostanut näin rennolta, kiihkeältä, jopa holtittomalta.
   Siinä missä nuori Martha Reeves taustalaulajinaan heittäytyy täysillä teiniromanssin pyörteisiin, kiillotettiin Supremesien, Robinsonin ja muiden A-listalaisten singlejä särmättömiksi. Reevesin kaiken kruunaava upea laulusuoritus tiivistää kaiken sen mikä nuoruudessa on laulamisen arvoista – rakkaudesta (himosta?) humaltumisen, optimismin, voiman, riemun – , Motown-studioruunien kompatessa taustalla puolihuolimattomasti, aivan kuin kahvituntia odottaen, mutta samalla hillittömästi svengaten. Detroit Rock City? Tuskin kannattaa samaan hengenvetoon tuoda esille Bob Segeriä tai Ted Nugentia.

Pilkka, nilkka ja mä

[06.02.01 11:24]

Tätä se mun uneni tiesi. Naristuani sähkönjakelusta päiväkausia sain terveellisen henkilökohtaisen muistutuksen sähköstä. En sähköiskua vaan sähkölaskun: tasauslaskun, ollakseni tarkka. Jostain syystä unohdan aina vuosittain tapahtuvan tilien tasaamisen energiayhtiön kanssa. Ehkä siitä syystä, että se päätyy aina tappiolliseksi. Nyt kirpaisi oikein tuntuvasti, lähempi kilomarkka debet-sarakkeeseen. Auts.

Another one bites the dust

[05.02.01 9:22]

Ongelmat sähkönjakelussa eivät ole enää kapitalismin ja kommunismin yksinoikeutta vaan mukaan on liittynyt myös sosiaalidemokratia. Läntinen satumaamme Ruotsi on ensimmäistä kertaa historiassaan joutunut antamaan sähkönjakelua koskevan varoituksen. Pitkään jatkuneet ankarat pakkaset ovat verottaneet sähköreservejä siinä määrin, että säännöstelytoimiin on ollut pakko ryhtyä. Se sosiaalidemokratian mahdollisuuksista.

Don't forget your mittens

[04.02.01 18:13]

Ulkona on kylmää, älä unohda lapasiasi, kuten Laurie Anderson muistuttaa klassikossaan O Superman. Laulu joka on ajankohtainen paitsi pakkaspäivien takia myös siitä syystä, että 80-luku on kuulemma tulossa, vai joko se on, muotiin. Retro! Analogiset syntesoijat ja digitaaliset kaiut, ahh, nirvana.
   Tosiaan, parin viimeisen päivän pakkaset (-20 ja siitä alespäin yhdistettynä purevaan pohjoistuuleen) ovat muistuttaneet siitä, että a) alkutalven leutous ja kasvihuoneilmiö eivät ole muuttaneet sitä seikkaa, että asumme täällä hyisessä korvessa ainoastaan Golf-virran ja teknologian armosta sekä b) sääliksi käy veli venäläisiä, jotka ovat Karjalassa ja Siperiassa jääneet vaille sähköä näillä pakkasilla.
    Jos Siperia mitään "opettaa", niin sen että jonkun, vaikkapa valtion, tulisi pitää infrastruktuuri kunnossa. Sinänsä on ironista, että sen paremmin kommunismi kuin kapitalismi eivät näytä kyenneen turvaamaan sähkönjakelua. Kaliforniassa, joka monella asteikolla on Siperian täydellinen vastakohta, on myös kärsitty sähkönjakelun häiriöistä pitkin talvea. Kaliforniassa syynä on ollut voimayhtiöiden tiukka kilpailu, joka ajoi yritykset vararikon partaalle ja ne ovat täten kykenemättömiä _itse_ maksamaan voimalaitoksille välittämästään sähköstä. Kapitalismus. Venäjällä ongelman takana on keskusjohtoisen, äärimmäisen byrokraattisen järjestelmän täydellisestä romahduksesta johtuva korruptio, kaaos ja apatia. Kommunismus.
"Power to the People!" [Sähköä kansalle. Toim. huom.]

Kivun Aleksanteri Suuri

[01.02.01 9:36]

Miesvoimaa!! Pennsylvaniassa on sairaalassa raahattu mies erikoisen rakennusonnettomuuden jäljiltä. Kyseinen remonttireiska oli ensiksikin onnistunut lyhentämään toista kättään vannesahalla, mikä luonnollisesti aiheutti sietämätöntä kipua, jota mies lääkitsi ampumalla itseään useita kertoja päähän naulapyssyllä. Sairaalaan tuotaessa miehellä oli päänahkassaan yli tusina tuuman naulaa. Gordionin solmu oli ratkaistu. Tai ei ihan sillä mies jäi henkiin ja arveltavasti jossain vaiheessa vielä koskee ja kovasti.
   Maltan tuskin odottaa siskojemme pilkkaa: miehet eivät ole koskaan sietäneet kipua ja heidän ongelmanarviointikykynsä sekä ratkaisumallinsa ovat testosteronin sumentamia. Ota asperiinia, macho, äläkä valita. [linkki]