 |
||||||||||
 |
|
 |
||||||||
 |
||||||||||
|
||||||||||
 |
||||||||||
La Femme Jolie[15.06.01 8:24] Ihmiset ovat aina valittaneet, että nykyhetki se vasta on syvältä. Että aiemmin sitä vasta osattiin, että "ennen olivat miehet rautaa ja laivat puuta", "things ain't what they used to be", pälä pälä pälä loputtomiin... Ehkäpä niin, mutta mieleen ei myöskään tule helposti mitään Angelina Joliehen verrattavaa elokuvatähteä. Alalla jossa tietty shokeeraaminen ja median pelaaminen kuuluvat ihmisten ammattitaitoon, Jolie vaikuttaa luonnonlahjakkuudelta. Jolie, näyttelijä Jon Voightin tytär, pyörittää mediasirkusta hienosti. Vähä väliä Hollywoodin juorulehdistö saa repiä uudet lööpit Angelinan kommentoitua alkoholin ja huumeiden käyttöään, tatuointejaan sekä tietenkin mielenterveyttään ja seksuaalisuuttaan. Viime mainitusta on irronnut muutamia helmiä: bi(pan)seksuaalisuus, eri asteiset "perversiot" ja hieman liiankin läheiseksi väitetty suhde veljeensä. Tällä viikolla Angelina jälleen avautui yleisölle ja tunnusti olleensa niin masentunut Tomb Raider -leffan kuvausten alkaessa, että oli yrittänyt saada itsensä murhautettua. Palkkamurhaaja oli kohteliaasti terapoinut tähteä ja saanut hänet luopumaan aikeistaan. Tomb Raiderhan on piakkoin tulossa ensi-iltaan ja "there's no bad publicity". Mutta ei hän ole pelkästään lööppitykki, Jolie on saanut näyttelijäntyöstään kaiketi arvostetuimman palkinnon, Oscarin, tosin hänen roolihahmonsa (mielisairaalaan passitettu sekopäinen nuori nainen) esittämisen on sanottu vaatineen vain minimaalisen määrän näyttelemistä. Aika näyttää, onko Angelina Jolie lähempänä Frances Farmeria, aitoa sekopäätä, kuin Madonnaa, mediamanipuloinnin kuningatarta. Joka tapauksessa tylsää ei tule olemaan. U go, girl!
π[14.06.01 11:30] Kaiken viime aikoina katsomani Hollywood-paskan (lapset, sanokaa päivää Arnold-sedälle ja Jennifer-tädille) oheen ajattelin hieman sivistää itseäni katsomalla new yorkilaisen Darren Aronofskyn kulttileffan Pii (1997). Sitä saa, mitä pyytää: nuppia ruokitaan ylikuumenemispisteeseen asti hämärillä matemaattisilla, numerologisilla ja salaliittoteorioilla. Elokuvassa sidotaan yhteen hilpeän maanisesti kaaosteoria, kabbala ja pörssikurssit. Päähenkilö Maximilian Cohen on migreenikohtausten vaivaama matemaattinen nero ja erakko. Ja hänellä on sanottavaa maailmankaikkeudesta:
Max pyrkii ymmärtämään maailmankaikkeuden ennustamalla pörssikursseja. Tiellä valaistumiseen on kuitenkin useita esteitä, bugeja: konkreettisia muurahaisia keskusyksikössä ja vastaavasti myös Maxin aivoissa on verenkiertohäiriöitä, jotka aiheuttavat hallusinaatioita, roistokapitalisteja, jotka haluavat rahastaa Cohenin keksinnöllä pörssissä sekä yllättävimpänä: ryhmä hasidijuutalaisia, joiden pakkomielle Toorassa piilevästä Jumalan todellisesta nimestä sivuaa Cohenin tutkimustyötä. Maxin oppi-isä Sol Robeson kutsuukin tätä Ikarokseksi ja varoittaa tätä lentämästä liian lähelle aurinkoa. Myös Sol on tutkinut piissä piileviä lukusarjoja ja törmännyt taikanumeroon, jonka seurauksena Sol kärsi lähes kohtalokkaan aivohalvauksen. Ongelmana on myös se että lähestyttäessä tuota maagista 216-numeroista lukua, mikään suoritin ei kestä vaan ylikuumenee. Juuri ennen kuolemistaan tietokone kuitenkin kehittää itselleen tietoisuuden, joka kaiketi tässä yhteydessä tarkoittaa jumaluutta ja jota ko. 216-numeroinen luku edustaa. Myös Maxilla alkaa keittää nupissa. Hallusinaatiot ja migreenit pahenevat sitä mukaa mitä lähemmäs hän pääsee ratkaisua. Mies ajelee itsensä kaljuksi (Heh! Pure sitä, Jung!) ja löytää bugin päästään. Max ratkaisee ongelman tavalla josta Aleksanteri Suuri olisi ylpeä. On parempi kokea maailma kun ymmärtää se, tuntuu Aronofsky toteavan katsojalle. Ajatuksia herättävä elokuva, hienot näyttelijät ja musiikkitausta.
Posliini[12.06.01 19:44] En ihmettele yhtään, että useat munkkikunnat (ja armeijat) pitävät yhä tapoinaan päiden kaljuksi ajelua. Aiemmin da bald look on tietenkin ollut hyödyllinen syöpäläisongelman kurissapidossa. Mutta on asialla toinen, henkisempikin puolensa: neitsytkalju tuntuu todella erilaiselta, siinä on määrättyä herkkyyttä ja haavoittuvuutta ja maailmalle, myöskin henkimaailmalle, avautumista. Aistit tuntuvat hieman epätodellisilta, ilmassa on muutosta. Päässä on virtaa. Että mistäkö tämä tuli mieleeni? Sekalaisten muistojen pahvilaatikosta. Olin takavuosina vuosikaudet kekkoslookin ankara suosija ja muistan vieläkin elävästi ensimmäisen kaljuni. Pidin siitä. Niin ja sitten toisaalta ajelin juuri pääni kaljuksi monen vuoden tauon jälkeen... Pidän siitä. Heh, mahtaa vaimo yllättyä kun palaa kotiin Etelä-Suomen kiertueelta. Jättää ukon omiin oloihinsa muutamaksi päiväksi ja se menee ja ajaa itsensä kaljuksi. Heh-hee... Kaikki miehet ovat idiootteja.
The Cell[11.06.01 22:51] Jos elokuvan määritelmänä pidettäisiin vain seuraavaa: sarja toisiaan seuraavia liikkuvia kuvia, niin Tarsem Singhin The Cell olisi upea mestariteos. Elokuvassa hemmottellaan näköaistia fantastisella tavalla. Mutta pelkkä kauneus, ulkokuoren kiilto, ei ole riitä kannattelemaan elokuvaa reilun puolentoista tunnin ajan. Ihminen kaipaa tarinaa, alkua ja loppua. Ohjaaja Singhin kädenjäljen (ajatellaanpa vaikka R.E.M.:in videota "Losing My Religion") tunnistaa helposti. Mies loihtii valkokankaalle upeita kuvasommitelmia sekä ällistyttävän kauniita väriyhdistelmiä, joissa silmä paitsi lepää myös hekumoi. Leffan kaikki ulkoiset tekijät ovat huippuluokkaa: lavastus, valaistus, puvustus ja kuvaus. Mutta, mutta... kauniin kuoren sisällä on monesti kierrätettyä paperia, josta ei enää painoon ole, mutta tuleehan siitä vielä tavaraa toilettikäyttöön. Lopez on kaunis. Hirviöt ovat shokeeraavia, mutta rytmitys on pielessä. Katsoja saa shokkinsa säännöllisin väliajoin, mutta tarinan kaaresta ei ole tietoakaan. Olemme jo tottuneet siihen, että meidän ei tarvitse ymmärtää henkilöiden taustaa tai toiminnan motiiveja, puhumattakaan siitä että toiminta olisi jollain tapaa, tarinan antamissa kehyksessä, uskottavaa.
Kellopelikerava[07.06.01 8:05] Keravalla mopoikäiset mukulat - tasa-arvon kunniaksi kolme viidestä olivat tyttöjä - ovat alkuviikosta ilmeisesti tappaneet kaksi iäkästä miestä ja saattaneet sairaalakuntoon yhden 75-vuotiaan naisen. Poliisi on vaitonainen tekotavasta, puhutaan "silmittömästä väkivallasta". Susilauma on tekohetkellä ollut berserkkinä butanolia impattuaan. Oleellista tuskin on se, mitä aineita
nuoret käyttivät, vaan että se "sivistyksen ohut pintakerros"
joka erottaa meidät ja täydellisen anarkian näyttäisi ohenevan
vuosi vuodelta.
Vishnu-vainaa[04.06.01 13:54] Suomessa tiedetään yleisesti ja varmasti, että Joulupukki asuu Korvatunturilla, mutta tiesikö monikaan alkuviikosta, että Vishnu-jumalan kotipaikka oli Katmandu, Nepal. Epäsopu perheen kesken on tuttua ja on vain luonnollista, etteivät jumaltenkaan talot säästy perheriidoilta. Vishnun (alamaisilleen tuttavallisesti kuningas Birendra) kohtaloksi koitui esikoispoikansa (tuleva jumala?) Dipendra joka ankaran sananvaihdon sekä reippaan viskinjuonnin jälkeen sonnustautui univormuunsa ja puhdisti pantheonia konetuliasein. Seurauksena 11 teologiselta ja aristokraattiselta kannalta erittäin korkea-arvoisen henkilön siirtyminen samsaran seuraavalle pysäkille. Syitä moiseen jyrkkään ateismiin ei tarkkaan tiedetä. Romanttisen rakkauden ja realpolitikin törmäys on mainittu eräänä syynä, samoin automaattiaseen tapaturmainen laukeaminen. Nietzschen Zarathustra on tällä kertaa ilmeisen syytön tapahtumien kulkuun.
Rautavuori[01.06.01 10:30] Ja jälleen yksi suuri suomalainen sankarivainaja... Mihin helvettiin tämäkin maa on menossa kun suurten ikäluokkien sonneja ei enää kunnioiteta, eikä heidän tekemisiään suvaita. Ensin ajetaan empaattinen Matti Ahde ulos Veikkauksesta ja nyt häväistään suomalaisen perusmachon mittatikku: Frederik. Mikä ihme Suomen naisia oikein vaivaa kun ryhdytään käräjöimään ilmeisen hienojen, mukavien ja viriilien herrojen kanssa. Päivän Iltis mainitsee, että Sheikki Ali-Hassan / Tsingis-kaani / Kolmekymppinen sai peräti 2430 markkaa sakkoja naisystävänsä pahoinpitelystä. Väitetty ja toteennäytetty pahoinpitely tapahtui uudenvuodenaattona -99 jyväskyläläisessä hotellihuoneessa, jossa lämpimät tunteet kuumenivat käsirysyyn asti aamuyön pikkutunteina. Frederik väitti vain yrittäneensä estää naisystäväänsä juomasta itseään hengiltä hotellihuoneen minibaarista. "En koskenut häneen sormellanikaan, otin vain pullon pois." Reetun luonteen jalous paljastuu siinä, että hän perimiehiseen tyyliin asettui puolustamaan heikompaa välittämättä itselleen koituvista seurauksista. Tulkinnan varaan jää se seikka, puolustiko Tsingis minibaaria ja sitä kautta ohjelmatoimistonsa rahamassia vai naisensa henkeä kuningas Alkoholia vastaan. Joka tapauksessa laulun arvoista toimintaa. Ilkka Sysimetsä aateloitava!
Aiempia avautumisia.
|
I am a one-in-ten, a number on a list...
|
|
:.: mvento2001, pehmyt ja hempeä kesälaitos :.: |