Browse
← Older: Arjen elokuvaa
Pienet asiat piristävät harmaudessa. Hetki sitten Vesijärvenkadulla yhytetty taideopiskelijoilta vaikuttanut nelikko lipui somasti alamäkeen pipot silmillä, tytöt käsikynkässä keskellä, pojat laivueena sivuilla. Tupakki röyhysi …
Newer: Mökkihöperö →
Huh, pakkaset tuovat staattisen sähkön. Staattinen sähkö häiritsee aivovoimaa. Aivovoiman puute näkyy. Olen pahoillani. Hih! Ja viuh!
Ja liukenen hiljaa kohti hiekkaa…
Olen hidas, myönnetään. Huomasin vasta nyt, että Laura Sippolan Sahara-albumi on saatavissa myös iTunesin kautta. Siispä Visa töihin.
Sippola on hämmentävä ja miellyttävä poikkeama suomalaisessa musiikkielämässä, älykäs ja (uskaltaisikohan sanoa, että) aikuinen lauluntekijä. Häntä on monesti verrattu Rickie Lee Jonesiin ja Joni Mitchelliin, eivätkä nuo vertaukset parin kuuntelukerran perusteella ole harhaan osuneet. Levyn sointi ja kappaleiden sovitukset ovat hienostuneita sekä hillittyjä, mutta samalla myös aistillisia ja intensiivisiä. Musiikillinen maasto tuntuu samalla tutulta että tuoreelta. Nimikappale Sahara varsinkin vaikuttaa Mitchellin Song For Sharonin (Hejira) kauniilta ja omapäiseltä pikkusiskolta. Sukulaisuus näkyy, mutta hyvällä tavalla. Lisää tällaista.