Katoamisen taito

Turn off your mind, relax
and float downstream
It is not dying
It is not dying

Lay down all thought
Surrender to the void
It is shining
It is shining
– Tomorrow Never Knows

On tuttua, että sanomalehden tilatessaan saa kaksi yhden hinnalla; päivän lehti on illalla kerrattuna aivan toinen kuin se minkä aamurähmäisin silmin kahvin ääressä silmäilit. Sama on luonnollisesti totta myös kirjojen osalta.

Olen viime aikoina kaivanut kirjahyllystä esiin Paul Austeria, lukenut uudestaan New York -trilogian ja Kuun maisemissa, silmäillyt Leviatania ja Illuusioiden kirjaa. Aiemmista lukukerroista muistan viehättyneeni Austerin lauseisiin, hänen älypeleihinsä ja tapaan jolla hän leikittelee taiturimaisen kepeästi kulttuurisilla ja historiallisilla viittauksilla. En juurikaan ajatellut kirjojen henkilöhahmoja, ne tuntuivat olevan olemassa vain pelin nappuloina.

Tuskin kukaan onkaan pitänyt Austeria minään järin vivahteikkaana ihmismielen kuvaajana, mutta vasta nyt olen havainnut, että valtaosa hänen tuotannostaan oikeastaan kertoo yhdestä ja samasta asiasta: miehestä joka katoaa, luopuu, hävittää kaiken kosketuspintansa menneisyyteen, sanalla sanoen tekee eksistenssinsä tyhjäksi.

Jotkut Austerin hahmoista katoavat yhtäkkiä, toiset hivuttavat itsensä minuutensa rajapintaan ja perhosentoukan tavoin muuntuvat näennäisesti toiseksi olennoksi. Tosin Austerin tapauksessa, tältä nyt ainakin tuntuu, minuuden annihilointi on tärkeämpi, ainakin se on vaikuttavammin kuvattu, kuin uuden elämän löytäminen. Mutta sen itsensä hukkaamisen tunteen ja pakkomielteisen tarpeen Auster esittää loistavasti, ja juuri se puhuttelee nyt.

Kuten sanoin, kaksi yhden hinnalla.