Liput ja …passi?

Lähtemisen ajatus on vahvana. Vanha ränsistynyt huvilapiano, Lissabon, kutsuu jälleen, sikäli kun löytäisin sinne nyt jonkinlaiset kohtuuhintaiset lentoliput.

Asiaan liittyen Ryanairin lipunvarausjärjestelmä on todella syvältä, puhumattakaan TAP Portugalin nerokkaasta systeemistä, joka on vakaasti sitä mieltä, että Helsingistä matkaavat haluavat luonnollisesti maksaa lippunsa milläpä muulla kuin Ruotsin kruunuilla (sellainenkin valuutta näyttäisi vielä olevan olemassa). Bonuksena maksuvaluutan vaihto kyseisellä saitilla näyttäisi olevan osaamiseni ulkopuolella. Lufthansan järjestelmä on jämpti ja siedettävä — kuten Saksakin, mutta paras käyttämäni e-booking tool on ehdottomasti KLM:n. Jei, Web 2.0!

Vaikka onnistuisinkin varaamaan liput, eräs pieni ongelma pysyy: minulla ei ole pienintäkään aavistusta siitä missä passini on. Muuton ja remontin myllertämässä kodissa ei mikään ole niillä sijoilla, joita muistini minulle tarjoilee. Toisinaan minusta tuntuu, että järjestelmällisyys on sittenkin hyve.

Musiikillisena jälkikaneettina voin mainita, että Grace Jonesin (jolla on muuten todella kummallinen ratkaisu websivuiksi silloinkin kun ne toimivat. Nyt näyttäisi tulevan ilahduttava ’forbidden’-kielto. Eläkööt saavutettavuus ja käytettävyys. Kauan. Ja voikoot hyvin.) Private Life ja John Lennonin God muodostavat kummallisen mutta toimivan kaksikon. Grace tylyttää Chrissie Hynden sanoin mukavasti ikuista avautujaa.

Rakennustyömaasta taitaa olla parasta olla sanomatta mitään. Riittänee todeta ystäväni osuneen naulan kantaan kommentoidessaan, että remonttimiehillä ja leikkivillä lapsosilla on yhteistä se, että äkillinen hiljaisuus merkitsee pahaa. Aina.