Loistava väärinymmärtäjä

Tina Weymouth, Talking Headsien ex-basisti, totesi eräässä haastattelussa bänditoveristaan David Byrnestä, että tämä kyllä lukee paljon ja vaikeita kirjoja, mutta että hän kovin usein ymmärtää lukemansa täysin väärin, kuitenkin niin, että lopputulos on briljantti ja omaperäinen. Byrnen blogia seuranneena olen jossain määrin samaa mieltä rouva Weymouthin kanssa.

David Byrne Journal on aina kiintoisaa luettavaa. Byrnen kiinnostuksenkohteet ovat monet, tyylinsä sujuvaa ja huomionsa osuvia tai ainakin viihdyttäviä, kuten vaikkapa merkinnässä viime maaliskuulta, jossa Byrne pohtii mahdollisuutta, että mayojen ihmis-eläin-hybridijumalat olisivatkin olleet todellisia, että mayat olisivat pystyneet geenejä manipuloimalla tehtailemaan hirviöitä halujensa mukaan. Mutta… sehän on hyvinkin todennäköistä, David, koskapa he ovat kerran patsaitakin kyseisistä olennoista veistäneet. Aivan samalla tavallahan keskiajan Euroopan katonharjoilla lepuuttivat kivisiä siipiään kummalliset olennot, joiden esikuvat olivat … umm… vaikkapa Temppeliherrojen salaisten laboratorioiden uumenista karanneita pieniä piruja.

Kuluneella viikolla David on oikonut mutkia harmittomasti ja hellyttävästi 25.4. merkinnässä [lisäys: hra Byrne on fiksannut typonsa 1.5.] suomalaisesta ”demon metal band” Lodista. Tosiasiat ovat enemmän tai vähemmän muutoin kohdallaan, mutta taiteilijan nimeksi herra Byrne ehdottaa Lodia Lordin sijaan. Niinpä, enkeleiden ja demonien maastossa liikuttaessa onkin todennäköisempää, että taitelijanimeksi on valittu kalifornialainen pikkukaupunki (tai samaisen kaupungin innoittama CCR:n laulu) kuin anglokirjoitusasua huomattavan lähellä oleva muoto sanasta Lord. Kuulo ohittaa muusikolla näön, huomaan.