Torakka kohtaa jumalansa

Huomaan ilokseni olevani liki samalla tasolla kuin muukin fauna. Nähkääs, minullakin on kyky yliaistilliseen havainnointiin. Siinä missä olen lukenut kertomuksia siitä että eläimet käyttäytyvät omituisesti luonnonkatastrofien, esimerkiksi maanjäristyksen, alla — ikään kuin ne aistisivat jotain mitä me muut emme — minä erehtymättä tiedän milloin olen itseäni älykkäämmässä seurassa. Tämä on aivan erityisen totta naisten kyseessä ollen. Jotain hassua tapahtuu, ei aivan ihon broileroitumista, ei niskakarvojen pörhistymistä, mutta jotain. Oivallan hämärästi, ehkä hieman samaan tapaan kuin torakka kohdatessaan jumalansa lähestyvän kengänpohjan hahmossa, jonkin itseäni suuremman ja voimakkaamman läsnäolon. En kuitenkaan eläinten tapaan reagoi terveesti pakenemalla, vaan tulen… uteliaaksi.

Tilastollisesti ottaen näin pitäisi käydä päivittäin, useamminkin, mutta tapaan nykyään niin vähän ihmisiä. Vaimoni, siunattu olkoon, mielestä kyse on pikemmin siitä, että tavatessani aivan määrätynlaisia naisia äo:ni jostain kumman syystä syöksyy kohti kengännumeroani. Mene ja tiedä.