Vankina paikoillani, vankina siinä tajuamisen ja tiedostamisen hetkessä, jolloin kaikki nopeasti kirkastui ja tämä olio, tämä tapahtuma, johon olin osunut aivan sattumalta, oli joka puolella ympärilläni, välittömänä ja todellisena, minä halusin sen tapahtuvan. Halusin antaa polvien pettää, hartioiden lysähtää, antaa periksi — kaatua eteenpäin, romahtaa ja lopulta, kiitollisena, menettää tajuntani. Hirviöjoki voisi viedä minut mennessään, avata solmuni ja purkaa minut minne ja miten haluaa, sillä suoraan sanoen minä olin jo ihan saamarin väsynyt tekemään surkean parhaani ihmisolennon ainesosasteni koossapitämiseksi. Halusin kasaantua, lillua lietteenä, kietoutua puunrunkoihin hylkytavarana, hylättynä, tiedottomana roskana tulvan jäljissä. Halusin olla kokonaan tyhjä, kokonaan poissa.
– Steven Hall: Haiteksti
En pysty paremmin murtumista kuvaamaan, siksi lainaan paremmiltani.
…avata solmuni ja purkaa minut…
En pysty paremmin murtumista kuvaamaan, siksi lainaan paremmiltani.