Seitsemän kuolemansyntiä Gandhin mukaan
[13.08.01 15:18]
Kristinuskon mukaan seitsemän kuolemansyntiä
ovat: ylpeys, ahneus, kateus, viha, irstailu, mässäily ja laiskuus.
On helppo tunnistaa itsessään kaikki nuo edellämainitut
ja heittää lisääkin pari ylimääräistä,
mutta onhan niitä toki muitakin tapoja tarkastella syntiä kuin
tuttu juutalais-kristillinen. Idän ihme Mohandas
Gandhi tarjoaa pohdittavaksi seuraavia vaihtoehtoisia kuolemansyntejä:
- vauraus ilman työntekoa
- mielihyvä ilman omaatuntoa
- tiede ilman inhimillisyyttä
- tieto ilman luonteenlujuutta
- politiikka ilman periaatteita
- kaupankäynti ilman moraalia
- palvonta ilman uhrauksia
On kiintoisaa panna merkille, että katolisen kirkon
synnit ovat kaikki yksilön luonteenheikkouksia, mutta Gandhin esittäminä
murtumat moraalin akselissa ovat abstraktimpeja, ne voidaan käsittää
paljon yksilön vaikutuspiiriä laajempina. Erityisen osuvia Gandhin
kuolemansynnit ovat ajateltaessa globaaleja toimijoita - monikansallisia
yrityksiä ja valtioita.
Sade
[13.08.01 7:26]
Heräsin sateen ääneen tänään. Huonompiakin tapoja on.
Työkoneiden ääneen herääminen, vaikkapa. Tai oveen ryskytykseen, öiseen
puheluun, naapurien riitelyyn. Niin... ja tietysti herätyskelloon...
Ei, ei sateen ääni todellakaan
ole paha, varsinkaan tuollainen pehmeä suhina vailla tuulen ulvontaa.
Kaupunki herää vähitellen, äänet, vielä vaimeita,
lisääntyvät: joku vetää kolaa, tuolla hakataan
varoen putkea, auto joutokäy. Lomat ovat ohi.
Silmästä silmään
[10.08.01 14:42]
Loppukesä.
Lämmin, kostea sää. Ilma lähipuistossa on täynnä
suuria korentoja - kuusijalkaisia, nelisiipisiä, ruskeita helikoptereita.
Viereinen kuva tosin on otos häkkikilin, kutsutaanpa
häntä nyt vaikka Pertsaksi, oikeasta silmästä. Vuohen
silmä on hätkähdyttävän näköinen poikittaisine
iiriksineen. Takajaloillaan seisova sarvekas, viirusilmä pukki säväyttää.
Ei ihme, että elikko liitettiin taannoin vanhaan vihtahousuun.
Myötä- ja vastamäessä, muttei Macchu
Picchun rinteellä
[10.08.01 11:36]
Oikeastaan on turha sanoa, etteivätkö Vanha
Kettu, Derrick et al. kuvaisi saksalaisia
porvareita ankean realistisesti. Otetaanpa vaikkapa tämä
tapaus: kolmekymppinen insinööri Ilan T. murhasi syöpätutkijavaimonsa
ampumalla tätä päähän pariskunnan lomamatkalla
Perussa. Ylemmän keskiluokan kulissit repeävät paljastaen
harvinaisen moraalittoman miehen: saksalaisen insinöörin.
Motiivina lienee ollut klassinen: raha,
mies oli vaimon tietämättä ottanut tälle pian naimisiin
menon jälkeen salaisen henkivakuutuksen, jossa naisen arvoksi laskettiin
1,7 miljoonaa DM:aa. Mies syytti veriteosta rosvoja ja nosti kylmästi
vakuutusrahat. Pari kuukautta murhan jälkeen tämä roisto,
heittiö ja typerys aloitti suhteen vaimonsa ystävättären
kanssa sekä löysi verirahoille käyttöä Las Vegasin
ja Atlantic Cityn kasinoilta. Mikä loistoyksilö - whatta man.
Epätavallisen julma detalji murhassa
on miehen kuvaama kotivideo vertavuotavan vaimonsa kuolinkamppailusta Macchu
Picchun, inkojen pyhän vuoren, rinteellä. Näinä päivinä
ilmeisesti mikään ei ole yksityistä, ei edes murha. Jotta
asia olisi totta ja tapahtunutta, siitä on oltava taltiointi. Kuten
uutisissa.
Getting Better All The Time, Really ?
[06.08.01 10:19]
Philipsin teekkarit ovat
kehittämässä älykästä televisiota, niin oudolta
kuin ajatus voikin kuulostaa. Idean ydin on siinä, että TV nauhoittaa
katseltavan ohjelman joitakin sekunteja ennen sen toistoa. Viiveen aikana
sofistikoitunut ohjelmisto etsii mainosten tunnusmerkkejä ja leikkaa
niiden sijaan katsojan itse valitsemaa tauko-ohjelmaa.
Just joo, mutta uskooko kukaan, että
mainosten poistaminen tv-mediasta on hyvää bisnestä Philipsin,
kulutuselektroniikkafirmojen tai varsinkaan suurten mainosrahoitteisten
tv-kanavien kannalta. Eikö? Sitähän minäkin. Sen sijaan
sensuurisoftan ujuttaminen markkinoille mainostenvastaisena ja kuluttajaystävällisenä
lisätoimintona on pirullinen ajatus. Kun kuluttajat ovat hyväksyneet
ajatuksen, - hmm, sanottaisiinko vaikka "valikoivasta katselusta",
niin laitevalmistajien on helppo tuoda markkinoille tuotteita, joihin on
rautatasolle upotettu malli siitä, mikä on hyväksyttävää
katseltavaa.
Kuvitteellisia mallistoja: Philips
Family Values USA:n keskilännen Raamattuvyöhykkeelle:
"Voit jättää lapsesi huoletta Philips Family Valuen
huomaan, ei kirosanoja, ei perversioita, ei tapainturmelusta. Ainoastaan
kunnollisia kristillisiä arvoja.", Philips
Red Star, vaikkapa Kiinan paljon lupaaville markkinoille: "Huolestuttaako
Sinua, että kansalaisesi katselevat satelliitti-TV:tä ja saavat
ulkomaalaisten pirujen saastuttamaa uutismateriaalia ulottuvilleen? Ei
hätää, Philips Red Star suodattaa pois hallituksenvastaiset
ainekset ja korvaa ne hyväksyttävillä inserteillä.
Kaikki tämä tapahtuu täysin transparentisti katsojan mitään
aavistamatta." Puolijohde puolijohteelta, algoritmi algoritmiltä
- olemme päivä päivältä lähempänä
Orwellin dystopiaa.
C7H5N3O6/C6H2(CH3)(NO2)3
[04.08.01 9:16]
Sikäli
kun pystyn asiaa arvioimaan, rok-musiikki kiteytyy timantiksi kahdeksan
sekuntia AC-DC:n kappaleen T.N.T. alusta, jolloin Malcolm
"Isoveli" Youngin rohea Gretsch aloittaa äärimmäisen
yksinkertaisen ja rankan riffin taustakuoron "oi! oi!"
-hokeman päälle. Siinä se on. Rok!
Laulaja Bon
Scott (dirty, mean, mighty & clean) puolestaan vie rok-kukkoilun
sen loogiseen pääteasemaan julistaessaan olevansa trinitrotolueeniä.
Tekstissä hän liittää itseensä mm. seuraavat asiat:
Bon ratsastaa poispäin auringonlaskusta (väri-TV:ssä),
naisia Bonilla on vasemmalla sekä oikealla, Bon ottaa irti kaiken
minkä saa, mutta aseetta (tarkoittaen ilman pyssyä tai puukkoa).
Bon on sanalla sanoen täyttä C7H5N3O6/C6H2(CH3)(NO2)3.
Oi! Oi!
Noh, teksti sikseen, tärkeintähän
rokissa on tunnistettava soundi. AC-DC:n kyseessä ollen sen ominaisklangi
on ennen kaikkea Malcolm Youngin Gretsch-riffittely. Malcolm on muutenkin
vakaumuksellinen mies, kykenevä pitäytymään oleellisessa.
Klassinen Malcolm-sitaatti koskee hänen "ainoastaan" komppikitararooliaan
orkesterissa: "lopetin kitarasoolojen soiton siinä vaiheessa
kun se alkoi häiritä juomista". Rok!
Rokviestintävälineet ovat
pitäneet joutavaa haloota pikkuveljensä Anguksen - suoraan sanoen
tylsämielisistä - kitaravingutuksista ja koulupojan vormusta,
mutta bändin todellinen potku lähtee Malcomin buutsista.
Noin 78 rotaatiota minuutissa
[02.08.01 11:39]
Jumalauta!
Mikä se oli? Rahinan ja paukkeen keskeltä nousee käsittämättömän
vahva (ja kovaääninen) laulaja, Olavi
Virta, soiva kappale on Liekki vuodelta 1956. Ääni
poraa suoraan tangosydämeen, jota en tietänyt minulla olevankaan.
Tätäkö se on, tangon taika...
Olenhan toki aiemmin kuullut Elviksen aikalaista, Virtaa,
eihän häneltä voi välttyä, mutta se oli ensimmäinen
kerta kun kuulin häntä oikean median välityksellä.
Puhun nyt 78 kierroksen savikiekoista ja vanhasta kampivetoisesta grammarista,
Odeon Orator vuodelta kivi, siis 20-30-luvuilta.
Myöhempien vuosien uudelleenmasteroinnit eri tarkoituksiin eivät
ole tehneet oikeutta alkuperäisen raakuudelle. Rahinat ja hi-fi-mielessä
olematon äänenlaatu vain kummallisella tavalla korostavat Virran
laulun uljautta. Sotasaaliiksi saatu ikivanha kampigrammari piippotikan
kärjen vahvuisine neuloineen tuottaa tangoekspressionismia tangorealismin
sijaan, ja ekspressionismihan rökittää realismin aina.
Ehkäpä pitäisi muistaa,
että äänitteet tehdään kunkin ajan valtamediaa
ajatellen. Ärsyttävästi kompressoitu jenkkirock, vaikkapa
Bostonin More Than A Feeling, voi
kuulostaa yllättävän hyvältä kuultuna highwayllä
jenkkiauton AM-radiosta.
Bonuksena muna vai kana -kysymys: olivatko autostereoiden
subwooferit seurausta rap-musiikista vai päinvastoin, tekivätkö
subbarit mahdolliseksi rapin ryöstöviljelemät infrabassot?
Aiempia avautumisia.
Edellinen puolikuu.
|
Mama said: "Life is like a box of chocolates, you never
know what you gonna get...."
|
"April is the cruellest month, breeding /Lilacs out of the dead land, mixing / Memory and desire, stirring / Dull roots with spring rain."
-T.S. Eliot
|
|
|
|
MUSIIKKI:
The KLF: Madrugana Eterna
Syksy on jo tulossa. Graham Leen steel-kitaran nuotit putoilevat kuin
helmet nauhasta, tai kuin sadepisarat. Chill Out, tosiaan. Kaunista,
rauhoittavaa musiikkia.
Manu Chao: Esperanza
Sain lahjaksi mainion kesälevyn, joten olen varmaan ollut kiltti
poika. Oli miten oli, Esperanza on aurinkoinen, hilpeä
ja notkea levy. Me Gustas Tu taitaa olla kesän keinuvin biisi.
Vastustamaton. Myös hienoja: Merry Blues, Bixo ja Mi Vida.
Puna-armeijan kuoro: Neuvostoliiton kansallislaulu
Tämä on hieman outoa, mutta kyllä ko. kappale on kyllä
massiivisin tietämäni hymni. Herättää sosialistista
optimismia meikäläisessäkin. ;)
PAPERI:
Tolstoi: Sota ja rauha
Way-hey! Viimeinkin jotain missä on substanssia... tä
helvettiä, täähän on saippuaoopperaa... Mukaansa
tempaavaa kerrontaa ja tuhat venäläistä aatelista, joista
kaikista käytetään kolmea eri nimeä tunnistamisen
vaikeuttamiseksi tuloksena 1500 sivua pirullisen hauskaa ja terävää
ihmiskuvausta. Tolstoi ei tosiaankaan elänyt aikana, joka olisi
arvostanut ilmaisun tiiviyttä.
Päivitys: OSA II. On vuosi 1813.
Napoleon ajettu pois Pyhältä Venäjän maalta,
uraa! Ja aah ja voih... viimeinkin Pierre ja Natasa saavat toisensa.
Voi onnea. Lisäksi Tolstoi tekee piinallisen yksityiskohtaisesti
selväksi, kuinka historia oikein toimiikaan. Tolstoin käsitys
naisen roolista muuten ei oikein istu tähän aikaan....
LEFFA:
Almost Famous
Englannin kielessä on eräs sana - sweet, lähinnä
merkityksessä "herttainen" - joka kuvaa nappiin Cameron
Crowen lievästi omaelämänkerrallista elokuvaa nuoren
rock-toimittajan siirtymästä aikuisuuteen vuonna 1973. Mieleenjäänyt
hetki keikkabussista: krapulainen ja uninen bändi seurueineen
liittyy yksi kerrallaan laulamaan mukana taustalla soivaan Neil Youngin
biisiin "Everybody knows this is nowhere" . Musiikin muusikkoja
ja faneja yhdistävä vaikutus on kuvattu oivaltavasti.
Virgin Suicides:
Outo, sadunomainen elokuva viidestä vähemmän elämänmyönteisestä
siskosta. Hieno musiikkitausta. Kirsten Dunst vakuuttaa Lux-siskona.
|
|