./home/mvento2001/
Tämä hetki: 22.12.2024, 04.13

Toisaalla ajassa

[31.08.01 11:20]

Viime yönä 113 vuotta sitten Jack the Ripper surmasi ensimmäisen uhrinsa, Polly Nicholsin, Lontoon Whitechapelissa.

 

Tänä iltana 73 vuotta sitten yleisö kuulee ensimmäistä kertaa Puukko-Mackien laulun Kerjäläisoopperan ensi-illassa Berliinissä.

 

Ja huomenna aamulla 62 vuotta sitten saksalaiset joukot vyöryvät Puolan rajan yli ja aloittavat Toisen maailmansodan.

 

Billy Pilgrim has come unstuck in time.

Hybridi

[30.08.01 8:57]

Paleontologien sovinnollista kiltaa halkoo kiista Neandertalin ihmisen ja nykyihmisen suhteesta. Miksi Neandertalin ihminen katosi 20 000 vuotta sitten jälkiä jättämättä? Onko ollut mahdollista, että Neandertalin ihminen on risteytynyt lajimme kanssa ja siten sulautunut meidän DNA:amme jatkoksi? Vai onko kyseessä täysin oma lajinsa, evoluution umpikuja, piruparka jonka syrjäytimme hienoine työkaluinemme ja sujuvine supliikkeinemme.

   Joka tapauksessa paleontologit parta väpättäen vääntävät asiasta kättä. Erityisesti Lagar Velhon (Portugali) fossiililöytö saa tutkijat kiivailemaan toisilleen jopa henkilökohtaisella tasolla. Tuo Lagar Velhon fossiilihan on suhteellisen tuore (24 500 vuotta vanha) 4-vuotiaan pojan luuranko, jossa on näkyvissä sekä Neandertalin että nykyihmisen piirteitä. Oiva hybridikandidaatti siis. Tai ei siis kaikkien mielestä: vastaväittäjien mukaan kyseessä on vain "isoluinen" nykyihmisen taimi. Kiista jatkuu osapuolien kyseenalaistaessa toistensa tutkijanetiikkaa sekä käytettyä metodologiaa. Joillakin palentologeilla näyttäisi olevan huomattavia vaikeuksia sulattaa ajatusta, että sukupuun latvoissa kapuilisi luiskaotsia luolamiehiä. Rotupuhtauden käsitteen jouduttua varhaiseläkkeelle on paettava lajipuhtauden helmoihin. Johonkinhan se raja on vedettävä ja joku roti on oltava... Kaikuja darwinismin varhaisvuosilta?

  Jaa, mutta mitenkä se nyt on? Äänestän hybridin puolesta kahteen seikkaan nojaten.

 

  1. Lajimme uroksia tuskin olisi hillinnyt Neandertal-naisten hieman robusti habitus. Väittäväthän lajimme naaraat, että naimme vaikka oksanreikää lankkuaidassa. Eli jos se vain oli biologisesti mahdollista, hybridejä syntyi. Lisääntykää ja täyttäkää maa.
  2. Vilkaisemalla peiliin minun on helppo vakuuttua perimästäni: syvältä lujan luiskaotsan suojasta minua kohtaa kymmeniä vuosituhansia vanha näky, säkenöivän älykäs luolamiehen katse.

 

Ja vaikka sen valheeksi vannotkin...

[29.08.01 8:12]

Syvästi oppinut professori Vinod Purani on mielestään löytänyt vanhoista sanskriitinkielisistä teksteistä todisteita siitä että muinaisessa Intiassa raskaus ei ollut ainoastaan naisten etuoikeus. Purani väittää, että legendan kuningas Yovanasya, joka syystä tai toisesta sattumoisin tarvitsi perijää kipeästi, yllättäen tuli raskaaksi juotuaan noiduttua vettä hedelmällisyysriittien yhteydessä. Poikavauva tuli isänsä vatsasta maailmaan keisarinleikkauksen kautta. (Zeushan synnytti Athenen otsastaan... pahh, patrilinearismus... )

   Purani myöntää, että hänen väitteensä voi aluksi kuulostaa oudolta, mutta että nykyisen lääketieteen valossa sitä ei myöskään voi täysin sulkea pois. Niin. Ja itse olisin onnesta soikena, jos "pyhien" tekstien arvoisat tulkit käyttäisivät hieman tervettä järkeä ja/tai Occamin partaveistä teorioidensa muotoiluun. Eipä silti, voisihan tuo tehdä katoliselle kirkollekin hyvää myöntää, että dogma saastattomasta sikiämisestä on perustunut nolonpuoleiseen käännösvirheeseen. Jesajan profetia ei tarkoittanut neitsyttä vaan nuorta, naimakelpoisessa iässä olevaa naista. Juu nou, tere is ö difrens. Toisaalta miksipä turhaan rasittaa muuten hyvää tarinaa faktoilla. "Print the story."

 

Raamattu - nyt myös tekstiviesteinä

[28.08.01 8:49]

Brittiläinen teinityttö Milton Keynesistä, Anna Williams, on keksinyt kääntää Raamatun kirjoja tekstiviesteiksi. Hän aloitti kääntämällä Psalmi 23:n (Herra on minun paimeneni) seuraavasti:

 

"wiv da lord watchin ova me, i an everyfin i need. he calms my storms + lets me rest peacefuly"

 

Siinä on 95 merkkiin tiivistettynä eräs Raamatun tunnetuimmista ja kauneimmista teksteistä valmiina puristettavaksi viestikeskusten läpi niin pakanoille kuin uskoville. Tiivis ilmaisu on toki aina arvostettua, mutta tolkku kaikessa.

  Ajatus on kuitenkin saanut siinä määrin kannatusta, että Scripture Union aikoo julkaista kirjasen muodossa edellä mainitut viestit. Kampanja onkin mitä ilmeisimmin suunnattu teinimarkkinoille.

  Entäpä meillä...? Voisimmeko mekin kierrättää klassikkomme tekstareiksi ja koota valiot kirjasiksi? Zed, hoi! Yleisökilpailun paikka: "1 euro per viesti, lähetä meille versiosi suomalaisista klassikoista. Julkaisemme parhaat sekä netissä että kioskeilla."

 

Seitsemän veljestä, Aleksis Kivi
Jukola. Juhani, Aapo & Tuomas, Simeoni, Timo & Lauri, Eero. Venla. Opin sauna, pako Impiv., wiina. Paluu. Hyv. miehiä kaikista.

 

Hmm... 160 merkkiä täynnä, ja tuntuu, että en aivan kaikkia Kiven nyansseja saanut esiin. Mutta oleelliset asiat, Kiven kaunis kieli ja tarinan käänteet, välittynevät. Miten olisi seuraavaksi Tuntematon sotilas? Kiinnostaako? Tehdäänkö rahaa?

Zarathustra sanoi mitä?!

[27.08.01 8:48]

Zarathustra sanoi: "Ihminen on jotain, mikä pitää voittaa." Innostava, vaativa virke. Nietzschen yli-ihmisoppi tiivistettynä kuuteen sanaan, jotka välittömästi sytyttivät muutoksen liekin laiskan takamukseni alle. Mutta voiko käytännön elämässä toteuttaa filosofisia ideaaleja? Sanooko Nietzsche ylipäätä mitään konkreettista arkisista asioista, vaikkapa miehen ja naisen välisestä suhteesta? Itse asiassa, sanoohan se, mm. näin:

 

Miehen onni on: minä tahdon. Naisen onni on: hän tahtoo.

 

"Katso, juuri nyt tuli maailma täydelliseksi!" - näin ajattelee jokainen nainen, kun hän tottelee täydestä rakkaudesta.

 

Ja totella täytyy naisen ja löytää syvyys omalle pinnalleen. Pinta on naisen mieli, liikkuva myrskyinen kalvo matalain vetten päällä.

 

Mutta miehen mieli on syvä, hänen virtansa kohisee maanalaisissa luolissa: nainen aavistaa hänen voimansa, mutta ei sitä käsitä.

 

(Zarathustra: Vanhasta ja nuoresta vaimoväestä)

 

Löydöstäni ilahtuneena ja edellä mainituin sanoin varustautuneina, esitin asiani vaimokullalle: "Kuules kulta, Nietzschen mukaan minun tottelemiseni on sinun onnesi avain. Kipaisepas siitä keittiöön ja tuo minulle huurteinen. Kipi-kapi ja kiit-toss."

 

...[Hillitöntä naurua]...

 

Näin jälkikäteen ajateltuna, minun olisi pitänyt tietää, että teorian, hyvänkään, ja käytännön välistä kuilua ei ole syytä kevein mielin harpata. Ei koti ole sopiva paikka testailla teorioita, sitä varten on vuorten sisään koverrettu hiukkaskiihdyttimiä ja laboratorioita.

  Tosin jos olisin innostukseltani malttanut kääntää sivua, olisin kenties lukenut vanhan vaimon vastauksen Zarathustralle: "Menetkö naisten luo? Älä unohda piiskaa." Ilmeisestikin vaimo on jotain mikä on ensin voitettava, jotta voisi elää filosofisesti ylevää elämää. Ja vanhapoika Nietzsche taisi puhua hieman kokemuspiirinsä ulkopuolelta puhuessaan naisista. Sattuuhan sitä, itse kullekin.

Iänkaikkinen

[24.08.01 9:46]

Suieeet Ja-he-seus, I have seen the light. Hyveellinen elämä, siinähän se on. Ratkaisu ikuiseen elämään, siis. Olen näet päättänyt, että en halua kuolla. Ikinä. Kristinopin mukaan synnin palkkana on kuolema, joten syntiä tulee välttää. Mutta miten?

   Jokaisella kuolemansynnillä on luonnollisesti oltava parinaan sen kumoava hyve. Ja kuten leffoista olemme oppineet, hyvä voittaa yhdeksän kertaa kymmenestä. Eli elämällä seuraavan listan mukaisesti vältän kuoleman:

 

  • nöyryys (ylpeys)
  • suvaitsevaisuus (ahneus)
  • lempeys (kateus)
  • kärsivällisyys (viha)
  • siveellisyys (irstailu)
  • pidättyvyys (mässäily)
  • ahkeruus (laiskuus)

 

Homer Simpsonin sanoin: Doh! Tuossako se on, hyvän elämän salaisuus...? Kuulostaa tylsältä, sanoisin. "Kivi voittaa sakset. Sakset voittaa paperin. Paperi voittaa kiven.... ja kolmesta poikki." Pakko löytää jotain jämäkämpää.

   On olemassa toinenkin variantti seitsemästä taivaallisesta hyveestä. Tämä versio yhdistää kristinuskon antiikkiin. Lujuus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja harkitsevuus ovat antiikin Kreikasta periytyneitä ikivanhoja hyveitä joihin on lisätty kristinuskon perushyveet usko, toivo ja armeliaisuus (lähimmäisenrakkaus, caritas). Näin saatavassa cocktailissa on jo hieman vanhan viisauden makua, mutta kaikkiaan kristinuskon hyveet tuntuvat vaisuilta ja verettömiltä. Ei oikein ns. iske.

   Kristinuskon verettömyys vain korostuu jos rinnalle tuodaan vaikkapa Buddhan jykevä teesi: "Elämä on kärsimystä..." tai erityisesti tämä vanhan satanistin Alastair Crowleyn motto: "Do What Thou Wilt Shall Be The Whole Of The Law". Hmm... tuo viimeksi mainittuhan alkaa, noin niinku yksilötasolla ajatellen, puhuttelemaan voimalla. Ohimoita kutittaa, pukanneeko sarvia? Mitäs väliä iankaikkisuudella on? Teen mitä vaan...

Valontuoja, aamuruskon poika

[23.08.01 10:00]

Kim Jong IlMeillä Suomessa on aina ollut vankka kirjoittavien presidenttien traditio, joka tosin on lähes tyystiin hävinnyt Ahtisaaren ja Halosen kausien myötä. Harmi sinänsä, sillä yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen, ohjaaminen ja vaaliminen on eräs presidentin tärkeimmistä tehtävistä demokratiassa.

   Huolimatta siitä että me Pohjolan asukkaat olemme johtajiemme perässä vaipuneet älylliseen ja yhteiskunnalliseen apatiaan, kaikkea ei ole vielä menetetty. Sivistystä janoavaa sielua lohduttaa tosiasia, että kansanjohtajan rooli sivistyksen majakkana ja älyn soihtuna elää kuitenkin toisaalla, tässä tapauksessa Pohjois-Koreassa. Kim Jong Il, Taivaan Poika, on muiden tehtäviensä ohella luonut huomattavan kirjallisen tuotannon, aarreaitan joka vain odottaa kääntämistä suomeksi. Jo englanninkielisten laitosten nimet, "Abuses of Socialism...", "Let Us March Forward Dynamically...", nostavat veden kielelle. Kääntäjät ja kustantajat, hoi! Tarvitsemme näitä kirjoja.

  • Abuses of Socialism Are Intolerable
  • Socialism Is a Science
  • Let Us March Forward Dynamically along the Road of Socialism and Communist under the Unfurled Banner of the Anti-Imperialist Struggle
  • On the Art of the Cinema and On the Theory of Juche-Oriented Literature
  • Let Us Establish More Firmly the Monolithic Ideological System in the Whole Party and Society
  • On Some Questions in Understanding the Juche Philosophy
  • The Workers' Party of Korea Is a Juche-Type Revolutionary Party Which Inherited the Glorious Tradition of the DIU
  • Let Us Advance under the Banner of Marxism-Leninism and the Juche Idea
  • The Workers' Party of Korea Organizes and Guides All the Victories of Our People

Pimmeetä

 Kynttilät esiin, pimeys uhkaa...[22.08.01 9:32]

Ahhh... Maakuntamme terävin kärki, siis 3-4 johtavaa elinkeinoelämän edustajaa sekä Pohjois-Karjalan liiton Imago 2006-hanke ovat löytäneet viisasten kiven eli ratkaisun Pohjois-Karjalana tunnettuun imago-ongelmaan. Meidäthän mielletään kaukaiseksi, köyhäksi ja kurjaksi, huonoksi kasvualustaksi yritystoiminnalle sekä matkailulle.

   Ja tämä johtuu, arvelevat viisaat, pääosin maakunnan nimessä olevasta sanasta pohjoinen. Pudottamalla määre pois ja kutsumalla jäännöstä Karjalaksi kaikki korjautuu. Olemmekin äkkiä haluttuja ja houkuttelevia ja lisäksi kätevän auto- /junamatkan päässä ruuhka-Suomesta.

   Eipäs hätäillä, olemmeko varmasti menossa oikeaan suuntaan? Mielestäni emme. Itse ehdottaisin luopumista täysin "kurjasta Karjalasta" (määre Hannikaisen Karjalaisten laulusta, samassa laulussa myös: "Ei oo meillä rikkautta, eikä maamme viljavaa", siinäpä mainioita karjalaisuuteen liittyviä mielleyhtymiä) ja palaamista Itä-Savo-nimen helmaan. Karjalakaan kun ei nykyään, varsinkin kun ottaa huomioon myös ja eritoten rajantakaiset alueet, liiemmin herätä myönteisiä mielikuvia, ainoastaan kurjuutta kurjuuden päälle.

  Idällä sitävastoin, kuten tietenkin myös mahtavalla Savolla, on paljon myönteisiä konnotaatioita: aurinko (lue: tulevaisuus) nousee idästä, ja oppi tulee idästä. Ajatellaanpas hetken. Miltä kuulostaisi vaikkapa: Itä-Savo: aamuruskon maakunta tai EU:n aamu koittaa ensimmäisenä Ilomantsissa. Olemme EU:n tulevaisuus. Ja niin edespäin. Lähdetään rohkeasti itään. Kohti Aunusta!

Helvetti Oy

[21.08.01 9:40]

Organisaatiokaavio vastuualueen mukaan jaoteltuna.
Kaavio: Peter Binsfield (1589).

 

Mikäli teillä on kuolemansyntejä koskevaa asiaa, ottakaa yhteys syntialueen vastaavaan demoniin virka-aikana (klo 21-05). Suositeltavia yhteydenottotapoja ovat veriuhri ja musta messu. Älkää unohtako pentagrammia (kärki alaspäin!).

 

Ylpeys

Lucifer, pimeyden ruhtinas. Chairman of the Board, Chief Executive Officer (CEO), Helvetti Oy.

Aiemmin toiminut Taivas Oy:n johtokunnassa Valontuojan toimessa. Jätti Taivas Oy:n epäonnistuneen nurkanvaltausyrityksen jälkeen perustaakseen oman yrityksen, Helvetti Oy:n. Vei mukanaan kolmanneksen Taivas Oy:n henkilökunnasta.

 

Viha

Saatana, vastustaja. Vice Chairman, Senior Vice President, Helvetti Oy.

Aiemmin toiminut Jumalan alaisuudessa Taivas Oy:n johtokunnassa, jossa toimessa hän vastasi mm. operaatioista Job, Eeva ja käärme sekä Jeesuksen 40 päivää erämaassa.

 

Ylensyönti

Beelzebub, kuoleman prinssi. Junior Vice President, Helvetti Oy.

Lähin esimies Saatana. Vastuualueena kerettiläisyys. Avustaa myöskin ylpeyden ja kateuden levittämisessä. Luciferin uskottu.

 

Saituus, ahneus

Mammon, Business Manager, Helvetti Oy.

Kuten Lucifer, aiemmin toiminut Taivaan johtokunnassa, liittyi Luciferiin parempien etuisuuksien, mm. optio-ohjelman vuoksi. Huolehtii mm. Helvetin suhteista politiikkoihin.

 

Turhamaisuus ja laiskuus

Belphegor, Head of Public Relations. CEO,Tutkimus- ja kehitysosasto. CEO, Helvetti Oy:n Pariisin konttori. Sivutoimena Pariisin suojelusdemonina toimiminen. Juhlavastaava

 

Himo

Asmodeus, CEO: Helvetti Oy:n kasinot ja pelihuoneet.

Vastuussa intohimosta, mielihyvästä, ylellisyydestä ja aistillisuudesta, Ansiolistalla mm karusellien, musiikin, tanssin, näyttelytaiteen ja huumeidenkäytön keksiminen.

 

Kateus

Leviathan, Amiraali, Paholaisen laivasto. Vesidemonien jaoksen CEO. Tehtävänä syödä kaikki syntiset Tuomiopäivänä.

Kaikki virtaa

[20.08.01 9:22]

Ihmiset, ihmiset, jätetään jo sovinnolla syrjään spekulaatiot siitä, ajaako Räikkönen ensi vuonna Ferrarilla vai McLarenilla, tai kuka on Saaren seksikkäin kilpailija. Elokuun 27. päivä ilmestyy Physical Review Letters -julkaisu, jossa maailmankuvaamme ravistellaan perin pohjin.

   Elämme tunnetusti kaoottisessa maailmassa, johon yritämme luoda jotain järjestystä. Se ei ole helppoa. Mistä löytäisimme kivijalan? Me emme voi luottaa toisiin ihmisiin, tarot-kortteihin, kalansuoliin tai astrologiaan. Mutta siihen voimme luottaa, että Luontoäiti on ennalta-arvattava, on olemassa lakeja, joiden mukaan fysikaalinen maailma toimii. Otetaanpa esimerkki: Valon nopeus on vakio, eikö vain? Ja sieltä mistä löydämme vakion, saamme kiintopisteen. Arkhimedestä mukaillen: Antakaa minulle tarpeeksi pitkä vipu ja jalansija, niin suistan maan raiteiltaan. Olemme täten turvassa, ymmärrämme maailman ja voimme vaikuttaa siihen.

   Sori, no can do. Tuoreiden laskelmien mukaan valonnopeus ei olekaan vakio vaan eri aikoina siinä on havaittavissa vaihtelua. Tästä seuraa se huimaava johtopäätös, että luonnonlait ovat sidottuja aikaan. Kuten mekin. Argh!

  Asia ei tietenkään ole vielä ns. kirkossa kuulutettu, tuoreessa muistissahan on vielä edellinen luonnonlakeja uhmannut "löytö" - kylmäfuusio. Australialaisen professori Webbin ryhmän tuloksia tullaan tarkastelemaan äärimmäisen tiukasti, ja virheen mahdollisuus on aina olemassa. Mutta, mutta... kaikki paradigmat murtuvat aikanaan. Hii! Herakleitos - Parmenides -kiistassa (muutos-pysyvyys) näyttää Herakleitos tällä erää vetävän pidemmän korren. Panta rhei!

Rajatapaus

[18.08.01 11:29]

Ahh, maailmassa on sittenkin jonkinlaista oikeutta...

Rajavyöhykkeellä juhannuksen alla seikkailleen amerikkalaisen käsikirjoittajan, Holly Hesterin, lomakuville tuli melkoisesti hintaa. Hester seurueineen oli ajellut tilustietä pitkin itärajan tuntumaan Rautjärvellä ja ottanut kuvia toisistaan rajan pinnassa. Hester sai seikkailustaan Suomen mittapuiden mukaan roimat rajasakot, noin 37 tuhatta markkaa.

   Losilaisen oikeustajuun ei suomalainen progressiivinen sakotus oikein mahtunut, Iltasanomien (la 18.08) mukaan: "Ei ole reilua rangaista minua siitä, että tuloni ovat isot." Ehkäpä ei siitä, mutta Holly pääsi mielestäni vähällä. Hester on ansainnut paikan helvetissä jo pelkästään sen seikan nojalla, että hän on eräs "suositun" tv-sarjan Sabrina - teininoita käsikirjoittajista. Instant Karma's gonna get you.

Mitä tapahtuikaan apostoleille?

[17.08.01 7:37]

"Katso, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle: olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset." (Matt. 10:15) Hyvin puhuttu, Jeesus, mutta kuinka kävikään?

 

Pietari
Ristiinaulittiin pää alaspäin Roomassa noin vuonna 64.
Andreas
Ristiinaulittiin vuonna 60.
Bartolomeus
Bartolomeus ristiinnaulittiin ja nyljettiin elävältä Armeniassa.
Filippus
Ristiinaulittiin pää alaspäin Hierapoliksessa.
Jaakob, Alfeuksen poika
Surmattiin Jerusalemissa keväällä 62.
Jaakob, Sebedeuksen poika
Teloitettiin mestaamalla pääsiäisenä 44.
Johannes
Kuoli vanhuuteen (!) Efesoksessa vuonna 100.
Juudas eli Taddeus
Koki marttyyrikuoleman Simonin kanssa Persiassa.
Matteus
Sai luultavasti tapparasta Vähässä-Aasiassa.
Mattias, Juudas Iskariotin seuraaja.
Seivästettiin Sebastopoliksessa.
Simon
Sahattiin palasiksi Persiassa.
Tuomas
Keihästettiin Intiassa vuonna 46.
Juudas Iskariot
Tuli tunnetusti katumapäälle ja hirtti itsensä...

Rakastan elämää, joka uutena aamuhun aukee...

[16.08.01 11:03]

Venäjä on toista maata. Mitä voi sanoa kansasta, joka synnyttää uhkapelejä, joissa voittaminen merkitsee hengissä pysymistä ja häviö kuolemaa? Venäläisten upseerien tiedetään pelanneen rintamalla peliä, jota kutsuttiin nimellä "kukkuu". Siinä yksi pelaajista seisoo pimennetyssä huoneessa pöydällä tai tuolilla ja muut hänen ympärillään eri puolella huonetta. Kukin huutaa vuorollaan "kukkuu" ja keskellä seisova upseeri ampuu äänen suuntaan. Venäläiset...

   Venäläisen ruletin synty on hämärän peitossa; todennäköisesti sillä hetkellä humalaiselle husaarille esiteltiin revolverin toimintaperiaate ja epäily hänen rohkeudestaan. Pelin varhaisimmissa versioissa revolverin makasiinista poistettiin ainoastaan yksi panos, joten voiton - eloonjäämisen - mahdollisuus oli 1:5. Noilla suhteilla hengellään leikkivän ihmisen mielenmaisemaa olisi kiinnostavaa tarkastella lähemmin: onko kyse kunniasta, epätoivosta, rohkeudesta, kuoleman kaipuusta, tyhmyydestä, epäonnistuneesta todennäköisyyslaskennan opetuksesta vai jostakin aivan muusta? Kenties juuri sillä hetkellä kun Slava Ivanovits vetäisee liipaisimesta, hän kokee olevansa enemmän kohtalonsa ohjaimissa kuin kyyhöttäessään juoksuhaudan pohjalla tykkitulessa. Hän vapauttaa itsensä ja valitsee kohtalonsa.

   Venäläisiin verrattuna amerikkalaiset (yleistetäänpäs nyt oikein kunnolla) ovat materialisteja, ahneita ytimeen asti. Amerikkalaiselle uhkapelillä on ainoastaan yksi tavoite: rikastuminen. Amerikkalaiset ovat valmiita laittamaan panokseksi omaisuutensa ja maineensa (kunniasta ei uudella mantereella paljoakaan tiedetä, siis raastuvan ulkopuolella) , mutta eivät henkeään. Las Vegas ja Atlantic City poislukien, USA:n tärkeimmiksi peliareenoiksi näyttävät muodostuneen maan oikeussalit ja pelivälineiksi korvausvaateet. Ihminen, joka omaa typeryyttään polttaa itsensä kaatamalla kahvia syliinsä, haastaa oikeuteen McDonaldsin, koska heidän tarjoamansa kahvi on vaarallisen kuumaa. Henkilökohtaista vastuuta ei oteta, vaan vastuu kaikesta kuuluu niille joilla on rahaa. Suurilla yrityksillä on läskit lompakot, joten aina kannattaa yrittää, olipa asiaa tai ei. Mitä siitä, jos vaikuttaa ahneelta tai tyhmältä, pääasia on päävoiton - jackpot - mahdollisuus. Miljonääriksi oikeuden päätöksellä, uusi amerikkalainen unelma, jota maan lakimiehet häpeilemättä rakentavat.

 

Paula Jones, muistattehan, on vaihteen vuoksi käräjöimässä taas. Hävittyään kanteensa seksuaalisesta häirinnästä presidentti Clintonia vastaan, hän on nyt vuorostaan haastanut oikeuteen miehen, joka oli luvannut, (mutta jättänyt maksamatta) Jonesille miljoona dollaria, mikäli tämä veisi Clintonin oikeuteen. Bardilla oli toimiva suunnitelma: "The first thing we do, let's kill all the lawyers."

Se on niin väärin

[15.08.01 8:31]

Ei välttämättä sovi herkkätuntoisille.

Ilman mitään muttia, jotkut asiat vain ovat selkeästi väärin.

 

  • Romanialainen kymmenvuotias poika menetti peniksensä "ja varmana et uskalla" -tyyppisen yllytyksen seurauksena. Panoksena leikissä oli siivu vesimelonia. VÄÄRIN.
  • Pojan yllyttäjänä oli bukarestilainen torikauppias, joka oli luvannut tälle ko. siivun vesimelonia, jos poika hinaisi peniksellään perävaunua. VÄÄRIN.
  • Torikauppias pudotti perävaunun vetotangon repien irti pojan peniksen (ja virtsarakon). VÄÄRIN.
  • Kauppias väitti, että tangon pudottaminen oli vitsi. VÄÄRIN.
  • Mies tuomittaneen vankilaan vuosikausiksi. OIKEIN.
  • Lääkärit ovat ilmoittaneet pystyvänsä rakentamaan pojalle uuden, täysin toimivan peniksen. HUOH!

 

Tulkoon valkeus

[14.08.01 9:14]

Kenelle: Signor Proffessore Severino Antinori

Keneltä: Muammar Gaddafi

 

Parahin Severino, saanhan sanoa Severino, sillä vaikkakaan meillä ei koskaan ole ollut onnea tavata toisiamme, minusta tuntuu, että meillä on paljon yhteistä, että tunnen sinut niin hyvin.

   Olemme sukulaissieluja, suurmiehiä molemmat. Olemme oman tiemme kulkijoita, rohkeita ja pystypäisiä, lannistumattomia. Meillä on myös yhteinen vihollinen: Yhdysvallat. Se mitä he ovat sinulle tehneet, Severino, tuo kyyneleet silmiini. On rikollista estää kaltaistasi neroa työskentelemästä ihmiskunnan hyväksi. Keitä he luulevat olevansa kieltäessään ihmisen monistamista koskevan tutkimuksen? Mutta, Severino, Yhdysvallat ei ole koko maailma, eikä sen valta ulotu kaikkialle.

   Pyydän sinua, Severino, tule vieraaksemme Libyaan. Annan sinulle käyttöön kokonaisen siiven parhaasta sairaalastani Tripolissa, siellä sinulla on rauha työskennellä, sinulta ei tule puuttumaan mitään. Takaan sen, sillä minä, Muammar Gaddafi, olen kansani ja kaikkien arabikansojen suojelija ja myös kaikkien tieteiden suojelija. Minä haluan taata, että ihmiskunta pääsee nauttimaan työsi hedelmistä. Se on minulle sydämen asia, sinun on uskottava minua.

   Severino, minä en ole itsekäs mies, mutta aikani on rajattu. Kuka sitten suojelee kansaani, kun minä olen mennyt? Kuka astuu varjoista ja johtaa heidät valoon? Minulla on poika, Saad, mutta hän on on häpeäksi minulle. Saad on kiinnostunut vain jalkapallosta ja huvijahdeista. Hän on tullut liikaa äitiinsä, joka laimensi pojan veren ja hemmotteli pojan piloille.

  Severino, sinä ymmärrät, en pyydä itseni takia, vaan kansani takia. Tule Tripoliin, Severino, minä pyydän. Tehkäämme historiaa yhdessä.

 

Sinun,

Muammar

 

 

 

Aiempia avautumisia. Edellinen puolikuu.

 

 

 

 

kuva
Mama said: "Life is like a box of chocolates, you never know what you gonna get...."

 

Sitaatti
%% "Showing up is eighty percent of life." -Woody Allen

Google

Päässä pyörivät:

MUSIIKKI:
Capleton: Slew Dem

Ankaraa... hillitön svengi, paljon höpötystä. Mist-on-kyse? Pakko tutkia tarkemmin.

 

Kotiteollisuus: Kädessäni

Hyvää kannattaa pantata. 3.14 biisin alusta Hynynen vääntää tapporiffin ja laulaa: "Tätä hetkeä odotin kauan". Just silviisii! Karjalan poikii, Karjalan poikii. Mie oon niin ylpee...

 

John Lennon: Instant Karma

Vanha klassikko: hauskimmat rumpufillit (Alan White!), ns. mesitsiä ja ennen kaikkea loistava kertosäe, jota ei edes Nike-yhteys pysty tuhoamaan. We all shine on!

 

PAPERI:

Italo Calvino: Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle

Keveys, nopeus, täsmällisyys, näkyvyys, moninaisuus ja yhdenmukaisuus. Kuusi luentoa, jotka Calvinon oli määrä pitää Yhdysvalloissa eräänlaisena kirjallisena testamenttinaan. Kuudetta, "Yhdenmukaisuus", hän ei koskaan saanut valmiiksi. Nuo em. määreet kuvaavat loistavasti Calvinon kirjallisen tuotannon laatua. Mies oli briljantti, ei voi muuta sanoa. Näkymättömät kaupungit roks!

 

LEFFA:

Almost Famous

Englannin kielessä on eräs sana - sweet, lähinnä merkityksessä "herttainen" - joka kuvaa nappiin Cameron Crowen lievästi omaelämänkerrallista elokuvaa nuoren rock-toimittajan siirtymästä aikuisuuteen vuonna 1973. Mieleenjäänyt hetki keikkabussista: krapulainen ja uninen bändi seurueineen liittyy yksi kerrallaan laulamaan mukana taustalla soivaan Neil Youngin biisiin "Everybody knows this is nowhere" . Musiikin muusikkoja ja faneja yhdistävä vaikutus on kuvattu oivaltavasti.

 

Virgin Suicides:

Outo, sadunomainen elokuva viidestä vähemmän elämänmyönteisestä siskosta. Hieno musiikkitausta. Kirsten Dunst vakuuttaa Lux-siskona.

:.: mvento2001, pehmyt ja hempeä kesälaitos :.: