Surullinen, tavallaan

Aika ajoin tämä kulttuuriksi kutsumamme kollektiivinen kaaos tuottaa jotain, joka ylittää ajan ja paikan näennäisen vaivattomasti. Pimeydestä tulee valkeus, niin sanotusti. Ja valkeus on hyvä.

Vuoden 1959 maaliskuussa Miles Davis joukkoineen — John Coltrane (tenori), Cannonball Adderley (altto), Bill Evans (piano), Paul Chambers (basso), Wyn Kelly (piano) ja Bill Cobb (rummut) — käveli sisään new yorkilaisen levytysstudion ovesta ja muutamassa sessiossa tuotti erään lajimme ehdottomista virstanpylväistä, Kind of Blue -albumin. Levy, joka, vaikkakin usein nimetty parhaaksi jazz-levyksi, ylittää kaikki mielikuvituksettomat ja väkinäiset genrerajat.

Kind of Blue on introspektiota kauneimmillaan, sen musiikki on täynnä tilaa, sen aika polveilee, levyn muusikkojen puheenvuorot ovat valon heijastuksia vedessä. Instrumentit kertovat tarinoita kuvitteellisista kaupungeista, menneistä ihmisistä, koittavasta aamusta. Davisin sordinoitu trumpetti ja Bill Evansin pehmeä piano hallitsevat äänimaise­maa, joka osoittaa, että musiikki voi samaan aikaan olla älyllistä ja aistillista, spontaania ja arkkitehtonista, herkkää ja voimakasta, niukkaa ja rikasta. Erityisiä hetkiä ovat Bill Evansin pidätelty soinnuttelu Blue in Green -kappaleessa, Cannonball Adderleyn ja John Coltranen perhosen lentoa muistuttavat saksofonisoolot Flamenco Sketchesissä sekä Paul Chambersin tyly ja tyylikäs, sanalla sanoen ”cool” bassoriffi levyn avaavassa So What -kappaleessa.

Kind of Blue on puhdasta musiikkia, ei pelkästään jazzia tai amerikkalaista musiikkia. Se kuuluu kaikille ihmisille, joilla on korvat ja sielu. Niin tosiaan, sielu, kyseinen levy on eräs vankim­mista argumenteista sen puolesta, että sielun käsite (puuttumatta asian ontologiseen puoleen) on erittäin käytännöllinen arkisessa kielen­käytössä. Kuinka muuten voisimme kuvata tunteita, jota tämä musiikki herättää avarine kenttineen ja rikkaine, tummanpuhuvine sävyineen. Tätä ei pysty redusoimaan pelkäksi materiaksi häijyinkään kriitikko. Tämä on kirkkoni ja uskontunnustukseni, en tarvitse muuta.

Etsitkö jotain?:

Standardi tai kuolema!