[28.07.02 22:05]
Kutsuisinko tätä taideteosta nimellä "Es-em-essän
pysyvyys" ? Auts...:)
Kaksi pitkää piippausta kesäillassa, kas, tekstiviestihän se. Sinänsä rutiinia, mutta parina viime päivänä olen yllättynyt iloisesti huomatessani viestien tulevan hieman epätavallisista paikoista. Valon kaupunki — Pariisi, Oluen kaupunki — Praha, Zappa-kylä — Bad Doberan, Puustock — Juva sekä tietysti Vuoksen kruunu ja selluteollisuuden helmi — Imatra ovat uponneet mieleni topografiaan tekstiviestien kautta. Paikkoja, joissa toivoisi olevansa, mutta joihin ilmeisestikin täytyy joskus toiste luunsa raahata. Noh, ehkäpä sentään jätän Imatran väliin, olen käsittääkseni tuomioni kärsinyt ja riittävästi siellä aikaa viettänyt.
Kuten lomailevat ystäväni, miljoonat muutkin matkaavat. Me (lue: teollisuusvaltioiden vauraat asukkaat) matkaamme elämysten perässä tuhoten heinäsirkkalauman tavoin kaiken sen ”autenttisen” ja ”tyypillisen”, jonka perässä olemme maan ääriin vaeltaneet. Meidän lompakkojemme ja luottokelpoisuutemme ansiosta turismi on jo jonkin aikaa ollut maailman suurin elinkeino. Mikäpä siinä, matkailu on mukavaa. Tosin paikallinen asujamisto voi olla asiasta eri mieltä. Mutta mikä kätevintä, nykyteknologian avulla voi pitää ystävänsä ajan tasalla joka ainoasta kohti helvettiä otetusta askeleesta.
Näinä mobiiliviestinnän aikoina olemme tottuneet siihen, että tavoitamme toisemme kaikkialla, kaiken aikaa. Tämä on kuitenkin varsin tuore kehityssuunta. Maailma pienenee, näin kuuli usein sanottavan takavuosina. Tällä tietenkin viitattiin matkailun ja kommunikaatioteknologian mukanaan tuomaan ajan ja paikan tiivistymiseen. Viime aikoina en ole kuullut tuotakaan slogania, ilmeisestikään sen takia, ettei kukaan jaksa vaahdota itsestäänselvyydestä. Fyysinen etäisyys ei enää ole este henkiselle läsnäololle. Kuinkas se mainostoimisto Taivaan kovapalkkainen copy runoilikaan: tahdon olla kaikkialla, kaikkien kanssa, kaiken aikaa.
MUSIIKKI:
Red Hot Chili Peppers: This is the Place
"I'm a misfit, I was born with all of it". Selvää
sinkkuainesta, lieneekö seuraava? Jotkut ovat nikotelleet Peppersien
rauhoittumista, aivan turhaan. Musiikki on mainiointa surf-Kaliforniaa,
eläköön Byrds ja Beach Boys 2000-luvulla.
Helle [24.07.02]
Sulje silmäsi [20.07.02]
Avaa silmäsi [17.07.02]
Karvaus, mauista parhain sä oot [16.07.02]
Käärmeiden historiaa [13.07.02]
Damaged goods [11.07.02]
Long Distance Love [09.07.02]