[17.07.02 22:45]
Kaksi kättä parempi kuin yksi, kolme silmää
parempi kuin kaksi?
Rujoutta vai evoluutiota: Ilosaarirock 13.7.
Vanilla Sky
on Tom Cruise. Kaunis katsella ja pinnalta virheetön
über-olento, joka yrittää koko ajan aivan vimmatusti tehdä
vaikutusta (saada respektiä), siinä lopulta kuitenkaan
onnistumatta. Pirun komea musiikkivideo se kyllä on, hieno soundtrack
kuvitetaan upeasti, erityisesti mieleen jäi kihelmöivä Jeff
Buckleyn Last Goodbyen käyttö eräässä
rainan taitekohdista. Ja onhan Penelope Cruzilla toki se
määrittelemätön jokin hallussaan, mutta gnaa... Hollywood
voisi kenties keskittyä originaalituotantoihin sen sijaan, että
pyrkii tuotantoarvoilla mestaroimaan muun maailman leffakermaa.
Ei Vanilla Sky missään nimessä ole huono elokuva, mutta pääosin sen ansiot juontuvat alkuteoksesta Abre los Ojos. Olisikin kiinnostavaa kuulla Alejandro Amenabarin editoimattomat kommentit elokuvansa cover-versiosta, mutta se lienee epätodennäköistä, sillä vittuilemalla Cruiselle tai Cameron Crowelle Amenabar upottaisi mukavasti alkaneen Hollywood-uransa aivan varmasti.
Kysymys: onko elokuvan loppupuolen kohtaus, jossa Cruise huutelee teknisen
tuen perään, kirjoitettu tahallisen huvittavaksi, vai lieneekö
vika katsojan korvien välissä tai elämänasenteessa?
Joka tapauksessa hauskin Cruise-leffa sitten Rain
Manin.
MUSIIKKI:
X-Press2 & David Byrne: Lazy
"I'm wicked and I'm lazy. Don't you wanna save me..."
Sillä lailla. Byrnen hoilaus palauttaa mieleen Talking Headsin huippuhetket.
Karvaus, mauista parhain sä oot [16.07.02]
Käärmeiden historiaa [13.07.02]
Damaged goods [11.07.02]
Long Distance Love [09.07.02]
Jörö [04.07.02]
Pienemmistä käsistä
kuin sateella on... [03.07.02]
¿Que es el amor? [30.06.02]
Let's move to... Cleveland? [26.06.02]
Rakastaa / ei rakasta? [21.06.02]