Transkendenssi

[18.08.02 22:20]

Basquiatin jälkkärit.

Rinnastin aiemmin kohtuuttomasti menneiden aikojen rakennus­projektit nykyisiin bittiprojekteihin. Faktahan on, että olen kateellinen niille ihmisille, jotka osallistuivat satojen vuosien hankkeisiin. He pystyttivät katedraaleja, heidän toimintaansa motivoi usko johonkin itseään suurempaan. Miksi muuten aloittaa jotain tai osallistua johonkin, joka ei valmistuisi omana elinaikana.

Tämä aikamme sen sijaan ei rakenna mitään kestävää, ei ainakaan tarkoituksella. Meidän aikaamme mitataan minuuteissa ja päivissä, ei vuosikymmenissä ja -sadoissa. Uskomme hädin tuskin edes itseemme, emmekä helposti ajattele seuraavia sukupolvia. Varsinkaan silloin jos se edellyttää meiltä jotain uhrauksia. Rakentamamme kivitalot eivät kunnolla kestä edes puolta vuosisataa; kahta vuotta, jos kyseessä on tarjouskilpailun perusteella rakennettu julkinen rakennus. Pysyvin jälki meistä taitaa jäädä kaatopaikkojen muodossa; kertakäyttövaipat uhmaavat aikaa monumenttejamme paremmin. On sinänsä osuvaa, että muistomerkiksemme jää läjä ipanoiden pipanoita.

Haluaisin — ja tiedän, että en voi olla ainoa — joskus, vaikka edes kerran elämässäni tehdä jotain, jonka elinkaari ei olisi kuukausia vaan vuosia, kymmeniä vuosia, parhaassa tapauksessa enemmänkin. Ei tämä ole suuruudenhulluutta, pikemminkin yritys löytää elämään jotain mieltä. Enkä halua tehdä sitä yksin vaan mieluusti pienenä rattaana koneistossa.

top