Kaikki kuninkaan miehet...

[12.11.02 23:15]

Tämän kaverin tuskaa ei tarvitse epäillä, syykin näkyy päälle päin.

Depressio näyttää niittäneen hyvää satoa kuluvana vuonna. Otsikoista on jo tovin voinut seurata julkisuuden henkilöiden kamppailua ison D:n kanssa; viimeisimpänä esimerkkinä farmasian avulla käynnissä pysyvistä rahasammoista on Robbie Williams, joka kaikesta menestyksestään huolimatta ei taida olla järin onnellinen poika. Kiitos fluoksetiinin ja kaltaistensa EMI:n 80 miljoonan punnan sijoitus lienee kuitenkin turvattu, ja sehän on pääasia.

Williamsin tapauksessa miehen tuotanto ei ihmeemmin heijasta hänen sisäistä myrskyään. Tosin miksi pitäisikään, onhan populaarimusiikissa kokonaisia genrejä (blues ja country tulevat ensimmäisinä mieleen, miksei myös kirkonpolttometallikin) joita voisi luonnehtia depression kuvauksiksi. Erityisesti Hank Williams ja Robert Johnson tuovat ahdistuksen käsin kosketeltavaksi. Edellisen I’m So Lonesome I Could Cry ("I've never seen a night so long, when time goes crawling by") ja Lost Highway ("And now I'm lost, too late to pray. Lord I take a cost, o the lost highway") eivät juuri hymyä suupieliin tuo. Vastaavasti Johnson kappaleessaan Hellhound on My Trail vetää kuulijan vajaan kolmen minuutin ajaksi mukaan omaan helvettiinsä: "I got to keep movin', I've got to keep movin'. Blues fallin' down like hail, blues fallin' down like hail. And the days keeps on worryin' me, there's a hellhound on my trail".

Toki popin puoleltakin löytyy kappaleita ja esittäjiä, jotka eivät ole aivan pelkkää diggi-loo-diggi-leitä. Hienona esimerkkinä pop-musiikin laaja-alaisuudesta on sen hallitsevan Lumikuningattaren (nyt kun Joni Mitchell on ilmeisesti vetäytynyt musiikkibisneksestä), Aimee Mannin tuotanto. Depressio-teema voidaan löytää monestakin hänen laulustaan, mutta erityinen suosikkini on Lilleri-Lalleri-aihetta oivallisesti uusiva Humpty-Dumpty (saitiltaan löytyy myös tämä biisi, tosin flashiin linkittäminen on #¤%&leen hankalaa). Mann ei vaikuta siltä, että hän jakaisi Williamsin masennuslääkkeisiin ja terapiaan kohdistuvaa optimismia. Vai miltä tämä kuulostaa:

 

So better take the keys and drive forever
Staying won't put these futures back together
All the perfect drugs and superheroes
wouldn't be enough to bring me up to zero

 

Hmm... taidan olla rakastunut. Ihana nainen.

top