Vieraan jumalan huostassa

[28.10.02 0:20]

Valamon voimakaksikko: Sergei ja Herman.

Ensimmäinen asia jonka huomaan astuessani sisään Valamon luostarin hämärästi valaistuun kirkkoon on: ei penkkejä! Seuraavaksi huomaan kuvien paljouden. Seinät ovat kauttaaltaan Pyhien kuvien peitossa. Miehet ja naiset ottavat paikat salin eri puolilta, naiset vasemmalta, miehet oikealta seinustalta.

Esilaulajan aloittaessa hätkähdän, tämähän kuulostaa aivan kuin laulu tulisi suoraan lähi-idästä; sanat ovat hädin tuskin erotettavissa suomen kieleksi, ja laulu on monotonisuudessaan hypnoottista. Joukkoon liittyy munkkiveljien kuoro, massiivinen, sanoisinko jopa majesteettinen, äänivalli nousee spiraaleina kohti kirkon kupolia. Pakanan sielun (!) perusteet järisevät. Tuijotan ikonostaasin heijastumaa kivilattiasta ja tunnen kuinka aika häviää.

Seuraan muiden toimia vaivihkaa ja yritän olla liiaksi loukkaamatta oikeauskoisten tunteita. Puolivälissä palvelusta vanha maamuska kiertää salin ja jakaa tuohuksia, ensiksi naiset, sitten miehet saavat kukin oman kynttilänsä. Seuraavaksi tuli pannaan kiertämään. tuohus tuohukselta liekki etenee kunnes kaikkien vasemmassa kädessä on palava kynttilä. Oikea käsi on varattu ristinmerkkiä varten. Kaunista ja oudon liikuttavaa.

Munkkien/pappien laulu on kaunista ja voimakasta. Esilaulajan ja kuoron vuorottelu luo dramaattisen vaikutelman. Olen oivaltavinani, miksi juuri musiikki on kaikista taiteenlajeista lähimpänä pyhyyden kokemusta. Se puhuttelee ihmistä sanojen tuolla puolen ylittäen kulttuurin ja kokemuksen.

Mielenkiintoista on myös havaita ortodoksien käyttävän teatterimaista valodynamiikkaa. Kun ikonostaasin ovet avataan ja papit astuvat kirkkosaliin, sali valaistaan kirkkaasti, ja kun papit poistuvat salista ja ovet suljetaan, valot himmennetään ja kirkkokansa vaipuu takaisin hämärään mistä ovat tulleetkin. Fiat Lux, tosiaankin.

Puolitoista tuntia menee yllättävän nopeasti jättäen jälkeensä oudon rauhan tunteen. Höh. Kuinkas pakana nyt tällä tavalla liikuttui?

Lopuksi hyvät ja huonot puolet verrattuna lapsuusvuosien evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Plussaa:

• ei urkuja!
• ei kolehtia!
• hyvät valot
• oma kynttilä jokaiselle
• parempi musiikki (vrt. ensimmäinen kohta)

Miinusta:

• ei penkkejä! Seisaallaan on vaikea uinua.
• loputtomat terveisten lähettämiset kuolleille (satuin panilian (vainajien muistelun) aikaan) sekä kaikille pyhille ja heidän kumminkaimoilleen
• toisto, vähempikin riittäisi.
• naisten ja miesten karsinoiminen eri puolille kirkkoa,
  ->vaikea tutustua uusiin ihmisiin.

top