[13.10.02 20:10]
Ihmiset luovat turvaa, lukot vain turvallisuudentunteen.
Marjut oikeastaan sanoi sen mitä
Vantaan perjantaisesta tragediasta voi sanoa. Emme todellakaan elä
enää lintukodossa. Perjantai vei meiltä jotain arvokasta,
turvallisuuden tunteemme. Tähän asti Suomessa on voinut asioida
ilman pelkoa. Ei enää. Kuka tahansa voi joutua uhriksi, kuka tahansa
voi tehdä hirmutekoja. Yksi ihminen voi niin halutessaan tuottaa suunnattomasti
tuskaa sadoille viattomille. Traagisinta Myyrmäen tapauksessa on se
että joku ihminen on elämässään päätynyt
sellaiseen umpikujaan, että hänen on tehtävä itsensä
tyhjäksi tavalla, joka vetää mukaan viattomia sivullisia.
Tällä hetkellä olemme kaikki yhä ymmällä, emme vielä ymmärrä asian laajuutta. Vastaavista satunnaisista väkivallanteoista on totuttu lukemaan ulkomaan uutisista. Viimeisin tapaus on tietenkin Washingtonissa yhä jatkuva sarjamurha-aalto, jolla ei tunnu olevan mitään muuta tavoitetta kuin saada mahdollisimman paljon julkisuutta.
Voimme vain arvailla Vantaan teon syitä. Emme tiedä, oliko sen tavoitteet poliittisia vai henkilökohtaisia. En usko, että motiivit olisivat olleet poliittisia tai että tarkoitus olisi ollut hyökätä jotain tiettyä ihmistä vastaan. Jotenkin tuntuu vain siltä, että näemme par'aikaa perinteisen suomalaisen itsemurhan muuttumisen mediavetoiseksi amok-juoksuksi. Kenties teon syynä on ollut vääristynyt tarve tehdä itselleen paikka historiassa, saada nimensä uutisiin ja lehtiin. Näyttää niille.
Itsemurha on itsessään epätoivoista vittuilua elämälle, mutta on alhaista vaarantaa muita. Ajatustapa on pelottava: jos minun elämäni on arvoton, ei muidenkaan elämällä ole merkitystä. Jotain on silloin perustavalla tavalla pielessä, jos yksilön pitää kuolemallaan todistaa eläneensä.
MUSIIKKI:
Bruce Springsteen: Darkness on the Edge of Town (albumi)
Regressio jatkuu... Mielestäni Springsteenin paras albumi, turhautumisen
ja menetettyjen toiveiden ruumiillistuma.
Kamahoulama! [12.10.02]
Hänen luistaan ovat korallit tehty [08.10.02]
Pahaa verta [30.09.02]
Avaa unten ovet ja herää [25.09.02]
Tempted by the fruit of another? [24.09.02]
Land of Nod[sl] [19.09.02]
Pois valoista [15.09.02]
Credo [12.09.02]