Drinking brew for breakfast?

[26.12.02 15:30]

We been seen lookin' cool an' a speckless, We been drinking brew for breakfast

Ihmisiä tulee ja menee, tiedetään. Silti yllätyin lukiessani pari päivää sitten, että Joe Strummer oli kuollut sydänkohtaukseen kotonaan 50-vuoden ikäisenä. Mikäs ikä se on rock-tähdelle kuolla?

Strummer ei ollut minulle henkilökohtaisesti mikään hirvittävän tärkeä musiikintekijä, mutta täytyy myöntää, että eräätkin The Clashin levyt ovat toimineet hienojen hetkien soundtrackina menneinä päivinä. Varsinkin London Calling on kokonaisuudessaan nautittava rock-levy, monipuolinen, täynnä hienoja kappaleita: nimikappale tietenkin, mutta vielä sitäkin maukkaampia ralleja ovat Rudie Can't Fail ja henkilökohtainen suosikkini Hateful. Clash yhdisteli ennakkoluulottmasti eri tyylejä siitä huolimatta, ettei heidän tekninen osaamisensa aina aivan ollut esikuvien tasoa. Mieleen on jäänyt eräs Strummerin kommentti jossa hän loistavan ironisesti totesi olevansa erittäin hämmästynyt siitä, ettei Junior Marvin suuttunut heille kappaleensa Police and Thieves -versiosta.

The Clash edusti parhaimmillaan kaikkea sitä mikä on hyvää rock-musiikissa: poseerausta, uutta hakevaa ilmaisua, avarakatseista suhtautumista musiikkiin ja rotuun. Naiivisti monesti, mutta naiivius on parempi vaihtoehto kuin kyyninen kelailu.

Kippis!

i went to the market to realise my soul
'cause what i need i just don't have
first they curse, then they press me till i hurt
we say rudie can't fail

top