rotaatio.org2002

Drinking brew for breakfast?

[26.12.02 15:30]

Joe-poika Singaporesta!

We been seen lookin' cool an' a speckless, We been drinking brew for breakfast


Ihmisiä tulee ja menee, tiedetään. Silti yllätyin lukiessani pari päivää sitten, että Joe Strummer oli kuollut sydänkohtaukseen kotonaan 50-vuoden ikäisenä. Mikäs ikä se on rock-tähdelle kuolla?

Strummer ei ollut minulle henkilökohtaisesti mikään hirvittävän tärkeä musiikintekijä, mutta täytyy myöntää, että eräätkin The Clashin levyt ovat toimineet hienojen hetkien soundtrackina menneinä päivinä. Varsinkin London Calling on kokonaisuudessaan nautittava rock-levy, monipuolinen, täynnä hienoja kappaleita: nimikappale tietenkin, mutta vielä sitäkin maukkaampia ralleja ovat Rudie Can't Fail ja henkilökohtainen suosikkini Hateful. Clash yhdisteli ennakkoluulottmasti eri tyylejä siitä huolimatta, ettei heidän tekninen osaamisensa aina aivan ollut esikuvien tasoa. Mieleen on jäänyt eräs Strummerin kommentti jossa hän loistavan ironisesti totesi olevansa erittäin hämmästynyt siitä, ettei Junior Marvin suuttunut heille kappaleensa Police and Thieves -versiosta.

The Clash edusti parhaimmillaan kaikkea sitä mikä on hyvää rock-musiikissa: poseerausta, uutta hakevaa ilmaisua, avarakatseista suhtautumista musiikkiin ja rotuun. Naiivisti monesti, mutta naiivius on parempi vaihtoehto kuin kyyninen kelailu.

Kippis!

i went to the market to realise my soul
'cause what i need i just don't have
first they curse, then they press me till i hurt
we say rudie can't fail


Straight to the top!top


Etsitkö jotain?:


rotaatio.org  web


Päässä pyörivät:

MUSIIKKI:

The Clash: Hateful

Hieno biisi loistavalta London Calling -levyltä.

KINO:
Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä

Kehuttu ja palkittu, mutta en voi sille mitään, että kaurismäkeläinen kankeus,jota fiksummissa piireissä pidetään omaperäisyyden ja nokkeluuden merkkinä, tökkii. Siitä huolimatta kaunis satu aikuisille. Sitä paitsi Paha vaanii on korni ja komea ralli.



Standardi tai kuolema!

Valid XHTML 1.0! Valid CSS!
 
rotaatio.org 2002: look ma! no tables!